Huolehdi nestetasapainosta – urheilujuomista apua helteellä

Lämmin sää lisää hikoilua. Hikoillessa kehosta haihtuu nestettä ja kivennäisaineita. Helteen aikaan pelkkä vesi tai kivennäisvesi eivät korvaa kaikkea tarvittavaa natrium- ja kloridimäärää, vaan tarvitaan myös ruokaa. Myös liikuntasuoritusten yhteydessä käytettävistä urheilujuomista on apua koti- ja ulkomaan helteissä. Urheilujuoman nauttiminen on helppo ja tutkitusti toimiva tapa ylläpitää nestetasapainoa ja korvata hikoilussa menetetyt suolat.

Puuhastelu kotona ja mökillä tai työskentely kuumassa kesäilmassa vastaa helposti energiatarpeeltaan vähintään kevyttä urheilusuoritusta. Urheillessa keho kuluttaa nestettä ja kivennäisaineita, joten nesteytyksestä huolehtiminen on tärkeää.

Dexal–urheilujuomia voi käyttää helteen aiheuttamaan nestevajaukseen

Kahden prosentin nestevajaus voi aiheuttaa noin 20 prosentin laskun suorituskyvyssä. Nesteen määrän lisääminen on varsinkin pitkittyneen helteen tai pitkäkestoisen suorituksen aikana välttämätöntä, sillä kehon nestevarastot ovat rajalliset. Nesteytystarve on yksilöllinen ja siihen vaikuttavat monet tekijät, kuten esimerkiksi ikä, sukupuoli, laji, teho, kesto, fyysiset ominaisuudet sekä vallitseva sää ja lämpötila.

Miedosti sokeroitu urheilujuomaliuos imeytyy paremmin kuin pelkkä vesi. Kuntoillessa nesteen täydennys suositellaan aloitettavan 15–20 minuuttia suorituksen alusta, ja on tärkeää muistaa juoda 2-3 dl nesteitä suorituksen aikana 15–20 minuutin välein. Urheilujuomista saa myös apua jaksamiseen ja helteessä oleiluun.

Dexal-tuoteperheeseen kuuluvat muun muassa Dexal-juomatiivisteet ja Dexal Pro Hydration -poretabletit, joista jokainen voi löytää oman suosikkinsa. Dexal–urheilujuomatuotteita voi ostaa useista päivittäistavara- ja urheilukaupoista kautta maan.

Dexal Light -juomatiivisteet
Erityisesti kylmään veteen sekoitettuna Dexal Light –juoma on erittäin hyvänmakuinen janonsammuttaja. Dexal –juomatiiviste sisältää sopivasti nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja ja kehon tärkeimmät elekrolyytit – kaliumin, natriumin, kloridin sekä magnesiumin. Tiivisteestä ja vedestä tehdyn juoman nauttiminen korvaa vaikkapa helteessä työskentelyn tai liikunnan aikana menetetyn nesteen ja ravintoaineet sekä auttaa kehoa jaksamaan pidempään. Dexal –tiivisteen sisältämien hiilihydraattien ansiosta juoma pitää verensokerin koholla, mikä on olennaista suorituskyvyn pysymiselle varsinkin pitempikestoisissa suorituksissa. Juoma nopeuttaa myös suorituksen jälkeistä palautumista.

Käyttö: Dexal light -urheilujuomatiiviste on erittäin riittoisa. Yhdestä pullosta urheilujuomatiivistettä saat yhteensä kahdeksan litraa urheilujuomaa. Dexal Light -urheilujuomatiivisteen sekoitussuhde on 1:19 eli 0,5 dl tiivisteestä saadaan litra valmista juomaa veteen sekoittamalla. Nestemäisenä urheilujuomatiiviste sekoittuu veteen erittäin hyvin. Valmiin juoman hiilihydraattipitoisuus on maltillinen 3,7 g / 100 ml, jolloin juoma on vatsaystävällinen eikä aiheuta useimmille minkäänlaisia imeytymisongelmia.

Lue lisää Dexal Light -juomatiivisteistä

Dexal Pro Hydration –poretabletit
Dexal Pro Hydration –poretabletit on helppo ottaa matkalle mukaan. Ne kulkevat helposti käsilaukussa tai matkalaukussa. Poretablettien sisältämät elektrolyytit natrium, kalium, kloridi ja magnesium ylläpitävät kehon nestetasapainoa ja magnesium, kalium ja kalsium edistävät normaalia lihastoimintaa. Dexal Pro Hydration on loistava valinta, jos haluat nesteyttää ilman kaloreita.

Käyttö: Lisää poretabletti puoleen litraan vettä. Juomasi on valmis minuutissa. Nauti urheilusuorituksen aikana. Voidaan nauttia myös ennen ja jälkeen suoritusta optimaalisen neste- ja elektrolyyttitasapainon saavuttamiseksi. Tuubissa on 18 poretablettia, josta valmistuu 9 litraa valmista urheilujuomaa. Tuote on gluteeniton.

Lue lisää Dexal Pro Hydration -poretableteista